Aktiviteetit ryhmille

Tarjoamme uniikkeja tapahtumia ja lämpimiä kohtaamisia hämäläisessä kulttuuri- ja kylämaisemassa. Järjestämme ryhmille erilaisia aktiviteetteja taidemaalaus-työpajoista villiyrtti-retkiin rauhoittavan ja puhtaan luonnon keskellä. Ohjelma sopii järjestettäväksi Iittalan kylässä tai ryhmän itse valitsemassa paikassa.

Iittala Village sijaitsee vain reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, Tampereelta ja Turusta. Iittalaan pääsee myös junalla. Iittala on entisen Kalvolan kunnan keskusta ja kuuluu nykyisin Hämeenlinnan kaupunkiin. Hämeenlinnan alueella on paljon nähtävää ja koettavaa ja Visit Hämeen sivustolla voit tutustua Hämeenlinnan alueen tarjontaan. 

Järjestämme retkiä luontoon ja sukelluksia musiikin ja kuvataiteen maailmaan sekä tunnelmallisia ja teemallisia koko perheen tapahtumia. Monet aktiviteetit soveltuvat mainiosti toteutettaviksi myös ulkoilmassa, kuten Iittalan vireässä kylämaisemassa tai lähiseudun valtakunnallisesti arvokkaiden kulttuurimaisemien äärellä.

Sydämellisesti tervetuloa Iittalaan!


Aktiviteetteja ja ohjelmaa ryhmille

Järjestämme aktiviteetin ryhmällesi mieluisaksi. Kokosimme tähän ohjelma-ehdotuksia hintoineen. Hinnat eivät sisällä tilavuokria, tarvikemaksuja eivätkä arvonlisäveroa. Hinnat eivät myöskään sisällä matkakorvauksia aktiviteetin toteutuessa toisella paikkakunnalla.

Olemme kiinnostuneita toteuttamaan tunnelmallisen tapahtuman ryhmän toiveiden mukaisesti. Otamme vierailtamme mielellämme palautetta vastaan. Tervetuloa Iittalaan viihtymään ja inspiroitumaan!


Esimerkkejä aktiviteeteista ryhmille:

- Aamuinen villiyrttiretki Taljalan kylässä, sisältäen keittolounaan maisemassa, 10 hengelle. Kesto 3 tuntia 320 €

- Tarinallinen musiikkihetki, sisältäen 3-4 laulua. Kesto 20 minuuttia  360 

Pidätämme oikeuden muutoksiin koskien hintoja ja palveluja. Hintoihin lisätään arvonlisävero 10%, 14% tai 24%.

Iittalassa on erilaisia tiloja ja joitakin edullisiakin ratkaisuja löytyy. Kysy tarkemmin asiakaspalvelusta tai lähetä tarjouspyyntö.

Kysy tarjous omalle ryhmällesi!

Asiakaspalvelu: Outi Vinkki +358 44 344 7455
outi.vinkki@gmail.com


Vastuullisuus

Toimimme vastuullisesti ja noudatamme kaikkia lakeja ja säädöksiä. Haluamme edistää kestävää kehitystä ja panostaa saavutettavuuteen. Kehitämme aktiviteetteja vastuullisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmasta ja luonnon monimuotoisuuden ymmärtäminen on avainasemassa.

Emme käytä tapahtumissa kertakäyttöastioita ja kierrätämme jätteet asianmukaisesti. Tarjoiluiden raaka-aineissa panostamme matalaan hiilijalanjälkeen ja pyrimme tekemään vastuullisia ja kestäviä valintoja ostopalveluiden käytössä ja materiaalihankinnoissa. Panostamme hygieenisyyteen ja puhtauteen. Järjestämme aktiviteetit ja tapahtumat tunnelmallisiksi ja turvallisiksi.


Saavutettavuus

Iittala Village on hyvin saavutettavissa. Kylä sijaitsee aivan kolmostien tuntumassa vain noin tunnin ajomatkan päässä kaupungeista Helsinki, Tampere ja Turku. Iittalaan pääsee myös junalla. Hyppää R-junaan ja varaa riittävästi aikaa ja tutustu Iittalan Taideaseman aarteisiin! Iittalan junaseisake on täynnä hienoa naivistista taidetta ja sen takia se on jo itsessään upea kohde.

Iittala on yksi Hämeenlinnan kaupungin pitäjistä. Junamatkailija voi yhdistää Iittalan retkeen vierailun Hämeenlinnan kaupungissa. Hämeenlinnan kaunis, historiallinen kaupunki kutsuu kesävierailijaa viihtymään ja talvikaudellekin löytyy nähtävää ja koettavaa. Tutustu Hämeenlinnan matkailutarjontaan Visit Häme -sivustolla.


Pyörämatkailu

Iittala Village on myös erinomainen pyörä-juna-kohde. Jalkaisin ja julkisilla kulkuvälineillä matkaaville on Iittalan Lasimäellä käyttöön tarjolla mahtavat, Iittalan koululaisten loihtimat kyläpyörät. Kyläpyörien lainaamista luotsaa keramiikkapaja Anubis. Mukavasti ja helposti R-junalla Iittalaan.

Iittalan lähellä sijaitsee Hollannin malliin suunniteltu hieno kylätie-toteutus Sattulassa, Hattulan kunnan puolella. Sattulan kylätie osana pyöräreittiä kiinnostanee etupäässä maantiepyöräilijöitä, mutta kohde soveltuu mainiosti myös reippaaseen retkipyöräilyyn. Ikivanha tunnelmallinen hämäläiskylä Sattula sijaitsee noin 13 kilometrin päässä Iittalan Lasimäeltä ja noin 9 kilometrin päässä Hämeenlinnan Tiiriöstä.

Iittalan kylään pääsee pyöräillen vanhaa kolmostietä (130-tie). Kankaistentie on myös hyvässä kunnossa ja oivallinen vaihtoehto Hämeenlinnan ja Hattulan suunnasta matkaavalle maaseututunnelmaa rakastavalle pyöräreitiksi. Muita ideoita pyöräretkeläisille makujen ja maisemien Hämeeseen.


Boat & Bike

Vesiteitse matkustavia innostanee Hopealinjat-yhtiön tarjoama ainutlaatuinen mahdollisuus yhdistää pyöräilyä ja vesireiteillä kulkemista. Omatoimi-pyörämatkailija voi yhdistellä reittisuunnitteluun laivamatkan lisäksi Iittala-vierailun ja junalla matkustamisen. Boat & Bike -ratkaisulla pääset kohteista Tampere, Lempäälä, Visavuori, Lepaa ja Hämeenlinna etenemään pyörän kanssa. Paketti pitää sisällään matkustajan lipun, pyörälipun sekä retkievään pyöräilijälle. Boat & Bike -reitit tiistaisin Lempäälästä Visavuoreen, Lepaalle, Aulangolle ja Hämeenlinnaan.


Taljalan kylä, Puutarha Jussinhaka

Iltamat Iittalassa -yrittäjän piha Jussinhaka ja kotikylä Taljala on tapahtuma- tai lähtöpaikkana joissakin aktiviteeteissamme. Jussinhaka on metsäinen puutarha vanhassa, tunnelmallisessa Taljalan kylässä. Pihassa on kivikko-puutarhaa, cottage garden -ideoita ja japanilaisen puutarhan alkua sekä vanhaan kylämaisemaan sopivaa istutusta. Puutarha on monipuolisen puuston ympäröimä. Korkeiden mäntyjen ja kotoisan kuusen, koivun ja pihlajan lisäksi tontilla kasvaa muun muassa metsävaahteraa ja katajaa.

Taljalan kylä sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla kulttuurimaisema-alueella, jossa tiedetään olleen asutusta jo rautakaudella. Jussinhaka-tilan tontti on aikoinaan kuulunut keskiaikaisen, edelleen olemassa olevan Pietilän tilan maihin. Puutarha Jussinhaka oli mukana valtakunnallisessa Avoimet Puutarhat 2021 -tapahtumassa. Puutarha Jussinhaka - Pietilän talon metsä ja kesäinen hakamaa ja laidun lehmille on nyt lapsiperheen kodin piha ja tapahtumapaikka pienimuotoisille aktiviteeteille.

Osoite: Puutarha Jussinhaka, Taljalantie 219, 14500 Iittala

Taljala sijaitsee 7 kilometrin päässä paikasta Iittala Village. Iittalantie on päällystetty ja sitä edetään Iittalan kylän keskuksesta 5 kilometriä, jonka jälkeen käännytään Taljalantielle. Taljalantie on hiekkatie ja matkaa kertyy Iittalantieltä sitä pitkin noin 2 kilometriä. Auton voi parkkeerata Taljalantien varteen. Pyörä ja moottoripyörä kannattaa ajaa talon pihaan.

  • Näkymä